|
[Uusi Lahti Cup 2007: FC Lahti - FC Levadia]
[Uusi Lahti Cup 2007: FC Haka - City Stars]
[Pietari Holopainen Hakan testiin]
|
FC Lahti oli selvinnyt voitetun rangaistuspotkukilpailun avulla voitollisesti perjantai-illan Uusi Lahti Cupin ensimmäisestä ottelustaan FC Levadia vastaan. Haka oli puolestaan kukistanut niukasti lahtelaisen City Stars-joukkueen.
Olen aiemmin tehnyt Keskilinkki.com-sivustolle animaatioita JavaAppletteina. Päätin kuitenkin kokeilla myös gif-animaatioiden tekemistä, mutta tulokset ovat hiukan sekalaisia. Omalla kotikoneella ja Firefox-selaimella tämän raportin animaatiot näyttävät erinomaisilta, mutta kun kirjastossa kokeilin Windows-koneessa Internet Explorer-selaimella, niin kuvien vaihtuminen animaatiossa näytti aika onnettomalta. Pulma saattoi tosin johtua kirjaston tietokoneen tehokkuudesta (tai paremminkin tehottomuudesta).
|
|
1. FC Hakan pelaajat verryttelivät edellisen ottelun aikana kentän päädyssä.
|
|
2. FC Lahden pelaajat pelaajaesittelyssä vasemmalta oikealle: Mikko Hauhia, Niko Leppänen, Janne Moilanen, Pyry Kärkkäinen, Jonne Kemppinen, Ville-Veikko Savolainen, Olli Riikonen, Joachim Lindholm, Eero Korte, Michal Slawuta ja Kalle Eerola.
|
|
3. FC Hakan pelaajat pelaajaesittelyssä vasemmalta oikealle: Valeri Popovitch, Sebastian Strandvall, Cheyne Fowler, Janne Mahlakaarto, Jani Kauppila, Mikko Mutka, Pietari Holopainen, Kalle Parviainen, Joel Sunabacka, Alexander Dobnya ja Juuso Kangaskorpi.
|
|
4. Kapteenit teikkauksessa. Taustalla Alexander Dobnya kirmaa kentällä. Ottelun erotuomarina oli Mikko Lehtola. Avustavina tuomareina olivat Mikko Markkula ja Jaakko Räsänen.
|
|
5. Joachim Lindholm Hakan pelaajien ympäröimänä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pyry Kärkkäinen, Valeri Popovitch, Joachim Lindholm, Janne Moilanen, Juuso Kangaskorpi ja Sebastian Strandvall.
|
|
6. Janne Mahlakaarto näytti pallonpompottelumallia Jonne Kemppaiselle. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ville-Veikko Savolainen, Jonne Kemppinen, Janne Mahlakaarto, Valeri Popovitch, Joel Sunabacka ja Niko Leppänen.
|
|
7. Roy Hodgson oli seurueensa kanssa seuraamassa ensimmäistä maalitonta puoliaikaa. Peli oli sen verran ankeata, että häntä ei enää toisella puoliajalla näkynyt katsomossa.
|
|
8. FC Lahden kulmapotkumaalissa Hakan puolustus virheili. Joel Sunabacka jätti etutolpan vartioimatta ja lähti seikkailemaan kulmalipun suuntaan. Mikko Mutka pyllähti kriittisellä hetkellä yrittäessään seurata omaa miestään. Kalle Parviainen vartioi yksin kolmea lahtelaispelaajaa. Berat Sadik ja Janne Moilanen tekivät ilmaan rauhassa kahden miehen blokin, jonka takaa Alexander Dobnya kurkotteli palloa. Pietari Holopainen ja Cheyne Fowler seurasivat ilmataistelua maasta. Ilmataistelun jälkeen Dobnya kaulaili pitkään Sadikia ennenkuin pääsi liikkeelle peittoyritykseen. Jonne Kemppinen runnoi maalin Joel Sunabackan vartioimattomaksi jättämän pystytolpan vierestä.
|
|
9. Lahtelaispelaajien ryhmähali maalin jälkeen.
|
|
10. Mikko Mutka vaihdettiin kentältä ja Toni Lehtinen tuli tilalle. Hakan joukkueenjohtaja Olli Paasio kättelee kentältätulijan.
|
|
11. Kalle Eerolan kierteinen vapaapotkumaali.
|
|
12. Ville Pajula vaidettiin kentälle Joel Sunabackan tilalle.
|
|
13. Lahden kolmas maali syntyi, kun Kalle Eerola keskitti päätyrajalle 5 metrin rajalle Berat Sadikille. Alexander Dobnya tuli puoleksi vastaan, mutta Sadik jatkoi pallon viitosen sisällä takaviistoon Jonne Kemppiselle, jolla oli helppo työ laittaa verkko tötterölle. Pelaajat vasemmalta oikealle: Alexander Dobnya, Ville Pajula, Jonne Kemppinen, Janne Mahlakaarto ja Cheyne Fowler.
|
|
14. Pietari Holopainen on aiemmin pelannut Mikkelin Palloilijoissa ja KuPSissa. Parin viikon pituinen testikausi Hakassa ei tällä kertaa johtanut sopimukseen.
|
|
15. Valeri Popovitch siirtyi kentän laidalle ja Erno Rosenberg tuli tilalle.
|
|
16. Janne Mahlakaarto kavensi tekemällä ensimmäisen maalin Sebastian Strandvallin syötöstä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Mikko Hauhia, Michal Slawuta, Pyry Kärkkäinen ja Mahlakaarto.
|
|
17. Tommi Salonen vaihdettiin kentälle Sebastian Strandvallin tilalle.
|
|
18. Cheyne Fowlerin komea maali Ville Pajulan kulmapotkusta tuli hiukan ennen ottelun loppua.
|
|
19. Christian Sund sai ilmeisesti varoituksen ajanpeluusta, koska ei suostunut siirtämään yhden miehen muuriaan tarpeeksi etäälle pallosta. Varoituksesta huolimatta Sund pysyi paikallaan ja onnistui torjumaan Ville Pajulan vapaapotkun.
|
|
20. Hakan pelaajat näyttivät aika myrtyneiltä ottelun jälkeen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Janne Mahlakaarto, Ville Pajula, Kalle Parviainen, Cheyne Fowler, Alexander Dobnya, Erno Rosenberg, Pietari Holopainen, Juuso Kangaskorpi, Jani Kauppila ja Tommi Salonen.
|
|
21. Hakasta palkittiin Cheyne Fowler.
|
|
22. Loppukätttelyt.
|
|
FC Lahden kokoonpano: 30. Michal Slawuta, 3. Mikko Hauhia (c), 4. Janne Moilanen, 7. Pyry Kärkkäinen, 8. Joachim Lindholm (67. min. 23. Eetu Sassila), 15. Niko Leppänen, 17. Eero Korte (46. min. 1. Berat Sadik), 19. Kalle Eerola (85. min. 5. Jussi Hauhia), 20. Jonne Kemppinen, 21. Olli Riikonen (46. min. 10. Christian Sund), 22. Ville-Veikko Savolainen (46. min. 14. Konsta Hietanen). Vaihtopelaajat: 12. Saku Pesonen, 6. Osku Partonen, 9. Rafael, 11. Pekka Kainu, 24. Tommi Vartiainen, 25. Kaarlo Rantanen.
Varoitukset: 59. min. Kalle Eerola, 79. min. Eetu Sassila, 90. min. Christian Sund.
FC Hakan kokoonpano: 1. Alexander Dobnya, 2. Juuso Kangaskorpi (c), 6. Sebastian Strandvall (75. min. 19. Tommi Salonen), 8. Jani Kauppila, 10. Kalle Parviainen, 14. Valeri Popovitch (70. min. 13. Erno Rosenberg), 15. Janne Mahlakaarto, 16. Joel Sunabacka (59. min. 5. Ville Pajula), 20. Cheyne Fowler, 21. Mikko Mutka (55. min. 11. Toni Lehtinen), 22. Pietari Holopainen. Vaihtopelaajat: 12. Tommi Viik, 18. Jussi Jokela.
Varoitukset: 61. min. Janne Mahlakaarto, 63. min. Sebastian Strandvall, 90. min. Cheyne Fowler.
Maalit 51. min. Jonne Kemppinen 1-0, 58. min. Kalle Eerola 2-0, 64. min. Jonne Kemppinen (Berat Sadik) 3-0, 72. min. Janne Mahlakaarto (Sebastian Strandvall) 3-1, 89. min. Cheyne Fowler (Ville Pajula) 3-2.
Jaa Facebookissa
Lähetä MySpaceen
|
[FC Haka 2007]
[Futisvuosi 2007]
[FC Lahti Uusi Lahti Cupin finaaliin]
[FC Haka jäi pronssiotteluun]
[FC Lahti kukisti Hakan]
[Pietari Holopainen ei jatka Hakassa]
["Mullahan on kaikki mahdollisuudet"]
|