|
Haka on budjetoinnut kauden vähintään 1500 hengen yleisömäärille per peli. Avausottelussa yleisömäärä jäi 870 henkeen. Yleisömäärä oli pienehkö lähes kaikilla ottelupaikkakunnilla ilmeisesti samanaikaisen jääkiekon MM-ottelun vuoksi. Lisäksi Hakan tuloja pienensi se, että olutmyyntiä ei oltu saatu järjestettyä liiga-avaukseen mennessä. Edellisellä kaudella olutmyynnistä huolehti toiminnasta vetäytynyt Seppo "Sedu" Koskinen ravintoloineen.
Yleisöä varten täytyisi järjestää myös muita palveluita. Esimerkiksi viikkoa aiemmin Suomen Cupin ottelun yhteydessä huomasin, että päätykatsomon takana ei ollut lapsille järjestettyä leikkitoimintaa, kuten oli aikaisempina kesinä. En ainakaan vajaa tunti ennen pelin alkua huomannut sellaisesta mitään merkkejä. Eräs isä oli leikkipaikalla pienen poikansa kanssa ja allekirjoittaneen kulkiessa ohitse isä arvaili, että olisiko nimeni mahdollisesti [Juhani] Tamminen. Minua epäiltiin tunnetuksi valokuvaajaksi ilmeisesti kaulassa roikkuneen kameravarustuksen vuoksi.
Lasten leikkipaikka on hyvä lapsille, sillä katsomossa kaikki katsojat eivät aina kielenkäytössään muista, että katsomossa saattaa olla pieniä lapsia. Näin etenkin silloin, kun oluttarjoilu on järjestetty. Liiga-avauksessakin katsomoon ilmaantui lähettyville pari äänekästä kannattajaa, joista toisella taisi Portugalin maajoukkuepaita päällään. He eivät muistaakseni kannatushuutelussaan syyllistyneet ylilyönteihin, mutta seurasin silti kiinnostuneena, miten pari penkkiriviä taaempana isänsä kanssa ottelua seurannut pikkutyttö reagoi vieraiden setien mekkalaan. Mutta ilmeisesti kyseinen tyttö ei ollut futiskatsomossa aivan ensimmäistä kertaa, koska hän ei näyttänyt pahemmin säikkyvän. Mutta tietysti pienet lapset eivät ymmärrä vielä peliä ja aika tulee helposti pitkäksi. Joten isä ja tytär eivät enää ilmaantuneet paikalleen toisella puoliajalla.
FC Hakan kokoonpano: 30. Markus Koljander, 2. Regillio Nooitmeer (C), 4. Juuso Salonen (79. min. 18. Josef Chavez), 5. Shane Robinson, 6. Timi Lahti, 7. John Weckström, 8. Marco Matrone, 15. Jaakko Juuti (70. min. 9. Obi Metzger), 16. Pekka Sihvola, 20. Antti Ojanperä (87. min. 19. Kasperi Ojala (v)), 22. Jarno Mattila. Vaihtopelaajat: 12. Ville Kauppinen (mv), 11. Mohamed Koroma, 14. Sasha Popovitch, 17. Kalle Multanen.
VPS:n kokoonpano: 1. Janne Henriksson (mv), 2. Jani Tanska, 5. Antti Uimaniemi, 6. Riku Heini (46. min. 21. Aleksandr Kokko), 7. Tero Koskela (C) (v), 9. Valtter Laaksonen (v), 10. Antonio Inutile (71. min. 23. Jyri Hietaharju), 11. Edgar Bernhardt, 16. Jyrki Saranpää, 19. O'Brian Woodbine, 22. Tony Björk (88. min. 4. Jesper Engström). Vaihtopelaajat: 41. Tomer Chencinski (mv), 8. Paco Corr, 15. Kim Böling, 17. Mustafa Maki.
Erotuomarit: Mattias Gestranius, Matti Heininen (I avustava), Teijo Kotinurmi (II avustava), Toni Patrikainen (IV erotuomari). Otteludelegaatti: Ville Mantere.
Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.
Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.
Lähetä MySpaceen
|