FC Haka - MyPa 0-3 (0-2) [18.05.2008]

[Otteluennakko: Haka-MyPa] [FC Haka-MyPa – ratkaisun avain] [Maskottina MyPa-pelissä: Otto Harju] [FC Hakan valitus käsittelyyn maanantaina] [Webster luottavaisena Hakan kimppuun] [Timoska ennustaa tiukkaa vääntöä] [MyPa kohtaa Hakan sunnuntaina]

Paperitehdaspaikkakuntien Myllykoski ja Valkeakoski kohtaamisia on tapana kutsua derbyiksi ja tehdaspaikkakuntien hajuhistorian vuoksi derby on saanut lisänimen "paskakoskiderby". Hajupulmat ovat poistuneet, mutta nimi on pysynyt. Aikoinaan sekä Myllykosken että Valkeakosken paperitehtaat kuuluivat Yhtyneisiin Paperitehtaisiin, mutta vuonna 1952 Myllykoski Oy irtautui Yhtyneistä Paperitehtaista. Tämä ero ei ole kuitenkaan vaikuttanut futisfanitasolla enää vuosikymmeniin, jos koskaan. Ennen ottelua joillakin tahoilla huhuiltiin, että Haka olisi menossa jopa konkurssiin ja paniikkitoimenpiteenä olisi kesän siirtoikkunan aikaan tarjolla hyviä pelaajia halvalla.

Hakan toimiston viirejä

1. Hakan uuden toimiston seinällä näkyi kansainvälisten ottelujen vastustajien viirejä. Myös lehdistötilan puolella oli pokaaleja ja muuta vastaavaa, mutta lisää jalkapallorekvisiittaa oli tulossa tiloihin.

MyPassion-faneja

2. Pelaajaverryttelyn aikana käväisin kentän reunamilla ja huomasin, että 6,1 Celsius asteen lämpötilassa olutteltoilla ei ollut kovin paljon väkeä. Pari MyPassion-ryhmän jäsentä pääsikin aitiopaikalta nauttimaan kentän tarjoilusta ja skoolasivat komeasti kun suuntasin kameraa heidän suuntaansa.

Veijo Valtonen ja Pertti Kokkonen

3. Ennen ottelu haastateltavana oli Hakan tuplamestari vuodelta 1960 ja myöhemmin myös valmentajana toiminut Veijo Valtonen. Veijo pelasi keskuspuolustajana eli nykyisin termein topparina ja taisi kantaa kapteenin nauhaa hihassaan. Speakerin olin tunnistavinani Pertti Kokkoseksi.

Erotuomarit Petteri Kari, Sampsa Veijalainen ja Jari Takatupa

4. Ottelun erotuomarina oli Petteri Kari. Avustavina tuomareina olivat Sampsa Veijalainen ja Jari Takatupa. Neljäntenä erotuomarina oli Pekka Juhani Nuppola.

Toni Huttunen, Hugo Miranda ja Adrian Webster

5. Ilari Äijälän loukattua itsensä alkuverryttelyn aikana kentälle marssi hänen tilalleen oikealla näkyvä Adrian Webster. Ottelun kuuluttaja ja webissä näkyvän ottelupöytäkirjan ylläpitäjät eivät vähään aikaan huomanneet muutosta, mikä herätti ottelua webin kautta seuranneissa pientä hämminkiä. Webissä näkyvä pöytäkirja ei ole kuitenkaan virallinen, vaan virallisen pöytäkirjan kirjaavat erotuomarit. Vasemmalla Toni Huttunen ja keskellä Hugo Miranda.

Alexander Dovbnya

6. FC Hakan maalivahti Alexander Dovbnya joutui jo ottelun alkupuolella venymään ja torjumaan MyPan laukauksia.

Adrian Webster ja Pietari Holopainen

7. Ottelun ensimmäinen maali on syntymässä. Adrian Webster on onnistunut ohittamaan Pietari Holopaisen ja keskittää Hakan maalinedustalle.

Tarmo Neemelo ja Kalle Parviainen

8. Tarmo Neemelo rynnisti maalille ja Kalle Parviainen oli sijoittunut väärälle puolelle pystyäkseen katkaisemaan keskityksen. Pyydän anteeksi kuvan pientä epätarkkuutta. Tilanne tuli niin nopeasti, että kameran automaattitarkennus ei ehtinyt mukaan. Vieressäni oleva valokuvaaja ehti kuvata Adrian Websterin keskityksen, mutta ei omien sanojensa mukaan ehtinyt kääntämään kameraansa tarpeeksi nopeasti saadakseen maalipuskun kuvaan.

Adrian Webster, Valeri Popovitch, Cheyne Fowler, Kalle Parviainen, Saku Puhakainen, Petri Viljanen

9. Tarmo Neemelo kaksinkamppaili taas Kalle Parviaisen kanssa ja joutui ottamaan vauhtia kentän pinnasta. Muut MyPan pelaajat Adrian Webster (vasemmalla), Hugo Miranda, ja Neemelon takana kapteenin nauha käsivarressa Jarno Tuunainen. Hakalaisista kuvassa ovat Parviaisen lisäksi Valeri Popovitch, Cheyne Fowler ja Petri Viljanen.

Hugo Miranda, Toni Lehtinen

10. Hugo Miranda suojaa hyvin palloa ja torjuu Toni Lehtisen "lähentelyt" sivurajan tuntumassa.

Heikki Pulkkinen, Jarno Tuunainen, Sebastian Strandvall, Mikko Manninen, Tuomas Kuparinen

11. Sebastian Strandvall on tulossa kentälle loukkaantuneen Mikko Mannisen tilalle. Mannisen vamma ei ollut kovin paha, kun hän pystyi itse kävelemään pois kentältä. MyPan pelaajista vasemmalta oikealle Heikki Pulkkinen (2), Jarno Tuunainen (5) ja Tuomas Kuparinen (7).

Cheyne Fowler, Hugo Miranda, Mikko Innanen, Heikki Pulkkinen, Tuomas Kuparinen

12. Mikko Innanen on joutunut Hugo Mirandan ja Heikki Pulkkisen pihteihin. Cheyne Fowler kurkottaa pallon perään ja Tuomas Kuparinen on varmistamassa Innasen läpimenon varalta.

Valeri Popovitch, Kalle Parviainen, Hugo Miranda, Heikki Pulkkinen, Cheyne Fowler, Tarmo Neemelo, Janne Korhonen, Tuomas Kuparinen, Petri Viljanen

13. Ottelupäivänä 38 vuotta täyttänyt Valeri Popovitch pääsi yhden kerran säikäyttämään puskullaan kulmatilanteessa. Muut pelaajat vasemmalt oikealle: Kalle Parviainen, Hugo Miranda, Heikki Pulkkinen, Cheyne Fowler, Tarmo Neemelo, Janne Korhonen, Tuomas Kuparinen (?) ja Petri Viljanen.

Tarmo Neemelo, Janne Korhonen, Tuomas Kuparinen, Petri Viljanen, Sampsa Timoska, Toni Lehtinen

14. Valitettavasti Vallun pusku suuntautui vain niukasti etuyläkulman ohitse. Pelaajat vasemmalta lukien: Tarmo Neemelo, Janne Korhonen, Tuomas Kuparinen (?), Petri Viljanen, Sampsa Timoska ja Toni Lehtinen.

Sampsa Timoska, Mikko Innanen, Cheyne Fowler, Heikki Pulkkinen, Tarmo Neemelo

15. Tulkoon todistettua oikein valokuvalla, että tässä ottelussa Hakalla oli mukana myös lääkäri. Tosin kyseinen lääkäri Paavo Rasilainen ei istu vaihtopenkillä vaan näkyy taustalla (kuvassa Cheyne Fowlerin kämmenen alapuolella) istumassa Punaisen Ristin ryhmän vieressä. Aiemmin keväällä eräs valtalehti oli väittänyt, että Hakalle ei ollut yhdessä ottelussa edes lääkäriä mukana, vaikka paikalla oli itse asiassa kaksi lääkäriä, josta toinen (Rasilainen?) istui flunssan vuoksi sisätiloissa. Paavo Rasilainen on sen verran kova jalkapallomies, että hän on ottanut väitteen varmaan aika pahasti, jos hän on ollut kyseinen flunssainen lääkäri. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sampsa Timoska, Mikko Innanen, Cheyne Fowler, Heikki Pulkkinen ja Tarmo Neemelo.

Nebi Mustafi, Cheyne Fowler

16. Nebi Mustafi ja Cheyne Fowler kamppailevat pallosta.

Mikko Innanen, Hugo Miranda

17. Mikko Innanen suojaa palloa hyvin kookkaamman Hugo Mirandan painostusyrityksistä huolimatta.

Heikki Pulkkinen tekeen MyPan kolmannen maalin

18. MyPan kolmannen maalin teki Heikki Pulkkinen, jonka pelinumero oli 2. Oheisessa kuvamosaiikissa Pulkkinen näkyy vasemman yläosan osakuvassa, joten kuvamosaiikki kuvaa maalin syntyä. Muista MyPan pelaajista kuvista erottuu Tuomas Kuparinen (7), Jarno Tuunainen (5), Niki Helenius (8) ja neljäs pelaaja, joksi arvaan Nebi Mustafin. Hakan pelaajista Jani Kauppila yrittää katkaista taka-alanurkkaan suuntautuneen Pulkkisen laukauksen, mutta epäonnistuu tehtävässä. Alexander Dovbnyan lisäksi hakalaisista puolustamassa ovat Pietari Holopainen, Juuso Kangaskorpi ja kaksi muuta pelaajaa, joista oikealla on (kapteenin nauha käsivarressa?) Jarno Mattila. Keskellä olisin arvannut Kalle Parviaisen, mutta hän loukkasi ennen maalia polvensa ja joutui jättämään kentän. Kun Hakan kaikki vaihdot oli jo käytetty, niin Haka pelasi kolmannen maalin syntyessä yhden pelaajan vajaalla.

Valeri Popovitch

19. Valeri Popovitch lehdistön syntymäpäivätentissä.

Tarmo Neemelo

20. Tarmo Neemelo lehdistön haastateltavana.

Kentän laidalla

21. Ottelun jälkeen kentän laidalla Toni Huttusen (jos tunnistin oikein) perhe vaihtoi muutaman sanan. Mielenkiintoista oli nähdä kentän laidalla myös tuttu mies MyPan yhteistoimintaseura PK-35:stä. Monella seuralla on kannattajia, jotka ovat kiinnostuneita jalkapallosta laajasti ja seuraavat muidenkin seurojen kuin oman seuransa otteluita. Joskus seurojen valmennusjohto käyttää näitä laaja-alaisesti futista seuraavia asiantuntijoina mm. mietittäessä pelaajavahvistuksia. Yhdennäköisyys on kuitenkin siksi suuri, että PK-35:n otteluista tuttu mies taitaa olla vieressä seisovan Heikki Pulkkisen isä. :)

Olli Huttunen ja Janne Hyppönen

22. Hakan valmentaja Olli Huttunen ja MyPan valmentaja Janne Hyppönen ottelun jälkeisessä pressitilaisuudessa.

Hakan uusi toimisto

23. Hakan uuden toimiston oveen oli äitienpäivän jälkeen ilmaantunut kyltti, jonka avulla satunnainen harhailijakin löytää nyt perille.

Haka on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan nyt 0-7 ja 0-3 eli yhteensä 0-10. Joukkueen materiaalin perusteella odottaisi parempaa tulosta, joten ei ihme, että huhut seuran konkurssista leviävät. Tämä blogikin tuli valmiiksi vasta syyskuun 2017 lopussa, joten blogin kirjoittaja taisi silloin olla yhtä motivoitunut kuin pelaajatkin.

FC Haka:n kokoonpano: 1. Alexander Dovbnya, 2. Juuso Kangaskorpi, 3. Petri Viljanen (81. min. 15. Janne Mahlakaarto), 7. Mikko Innanen, 8. Jani Kauppila, 9. Mikko Manninen (55. min. 6. Sebastian Strandvall), 10. Kalle Parviainen, 11. Toni Lehtinen (71. min. 22. Jarno Mattila), 14. Valeri Popovitch, 20. Cheyne Fowler, 21. Pietari Holopainen. Vaihtomiehet: 12. Tommi Viik, 5. Ville Pajula, 17. Kalle Multanen, 18. Jari Nikkilä.

MyPan kokoonpano: 1. Janne Korhonen, 2. Heikki Pulkkinen, 3. Sampsa Timoska, 5. Jarno Tuunainen, 7. Tuomas Kuparinen, 9. Saku Puhakainen (61. min. 24. Nebi Mustafi), 14. Eetu Muinonen (85. min. 8. Niki Helenius), 16. Toni Huttunen, 18. Hugo Miranda, 19. Adrian Webster (65. min. 20. Mohamed Fofana), 33. Tarmo Neemelo. Vaihtomiehet: 12. Jani Luukkonen, 10. Aleksei Kangaskolkka, 11. Ilari Äijälä, 13. Toni Lindberg.

Varoitukset: .

Maalit: 37. min. Tarmo Neemelo (Adrian Webster) 0-1, 42. min. Saku Puhakainen 0-2, 88. min. Heikki Pulkkinen 0-3.

Sivun html-koodia on päivitetty ja sivuston tekstiä on täydennetty (ennen muuta kuvien alt- ja title-tekstien osalta) 29.9.2017. Html-päivityksessä poistettiin jäykkä table-rakenne ja korvattiin se joustavalla div-rakenteella, jonka pitäisi mukautua sujuvasti myös tablet- ja kännykkänäyttöihin. Blogin kirjoittaja twitterissä

[Ottelupöytäkirja] [Yksityiskohdat] [MyPa pyöritti voiton Valkeakoskella] [MyPa jatkaa vahvaa menoaan - nyt kaatui Haka] [Äijälä sivussa arviolta muutaman viikon] [Haka on oleellinen osa suomalaista futista] [MyPan Äijälä sivussa loppukuun?] [Tehokas MyPa Hakan surma] [Jarkko Okkonen palaa tositoimiin] [FC Haka - MyPa (0 - 3)] [Futisvuosi 2008]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!