|
Atlantis FC pelasi Talihallissa 20.1.2007 klo 16.01 alkaen harjoitusottelun, jossa vastustajana oli FC Viikingit. Atlantiksella oli uusia testipelaajia, joista mielenkiintoisin oli Floridasta, USAsta lähtöisin oleva Jon Burklo. Lisäksi FC Viikinkien avauskokoonpanossa oli Oleg Maksimov, Kalle Vasse, Jussi Heikelä ja vaihtopenkillä mm. Pekka Clewer ja Jan Demidovits.
|
|
1. Ottelun erotuomarina oli Mikko Leino. Avustavina tuomareina olivat Jan-Peter Aravirta ja Jari Vanhanen. Taustalla vasemmalla FC Viikinkien Kalle Sorja ja oikealla Kalle Vasse.
|
|
2. Atlantiksen oikealla laidalla painalsi alusta asti vauhdikkaasti Pete Rantala (vasemmalla). Rantala pelasi lähinnä kärkimiehen roolia.
|
|
3. FC Viikinkien ensimmäinen maali oli Kalle Vassen pusku pystytolpan vierestä sisään. Tony Kaukomaa heittäytyi, mutta ei onnistunut torjunnassaan.
|
|
4. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ojembe Olatuga, Juha Jussila ja Jon Burklo.
|
|
5. Jon Burklo oli kuulema jo harjoitusten perusteella tuntunut kaikkea muuta kuin turistilta. Ottelun alussa hän pelasi vasempana puolustajana erinomaisesti. Tekniikan ja nopeuden lisäksi löytyi voimaa, pelinäkemystä ja itseluottamusta. Ainoa miinus oli joku yksittäinen harhasyöttö.
|
|
6. Atlantiksella ei ole varsinaista target-pelaajaa, mutta Obi Metzger yritteli jatkaa keskustan kautta keskityksiä pelitovereilleen tai yritti yllättävää jatko-ohjausta kohden maalia.
|
|
7. Ottelun 30. minuutilla Petteri Paajanen vaihdettiin kentältä ja tilalle tuli Esa Vironen, joka siirtyi vasemmaksi puolustajaksi. Jon Burklo siirtyi keskikentälle ja pelasi vasemmassa laidassa ja keskemmällä lähes kymppipaikalla. Varsinkin keskustassa hän pyöritti välillä Viikinkien puolustuksen todella sekaisin. Vasemman alakulman kuvassa Burklo syöttää pallon rangaistusalueelle Obi Metzgerille, joka omilla harhautuksillaan saa Viikinkien puolustuksen vielä enemmän paniikkiin.
|
|
8. Edellisen kuvan tilanteen lopuksi Obi Metzger pääsee lähes avoimeen paikkaan, mutta viimeistelyssä on vielä hiukan epäonnea.
|
|
9. Axel Orrström oli kantoi ottelussa kapteenin nauhaa ja pelasi pelintekijänä Atlantiksen oikealla laidalla.
|
|
10. Aina Jon Burklon harhautukset eivät tehoa vaan tässä Pasi Solehmainen ottaa pallon pois tyylipuhtaasti.
|
|
11. Tässä Jon Burklo ei onnistu ohjaamaan palloa omille pelaajille, vaikka sekä Obi Metzger vasemmalla että Pete Rantala oikealla ovat vapaina rynnimään rangaistusalueelle.
|
|
12. Atlantiksen tasoitusmaali tulee, kun Viikinkien maalivahti Harri Kairavuo seikkailee rangaistusalueen ulkopuolelle palloa vastaan ja Jon Burklo onnistuu ohittamaan hänet. Pystysyötön Burklonille antoi Axel Orrström.
|
|
13. Jon Burklo on taklannut Viikinkien pelaajaa (Pasi Solehmainen?) ja nostelee oikealla kättään merkiksi, että kyse oli hänen virheensä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kalle Vasse, Esa Vironen, taklattu pelaaja, Max Lundberg, Tony Kaukomaa, Juha Jussila, Ojembe Olatuga, Jussi Peteri ja Burklo.
|
|
14. Jon Burklo pyytelee anteeksi taklaustaan.
|
|
15. Max Lundberg antaa vapaapotkua. Atlantiksen pelaajat ovat puolustuslinjassa runsaslukuisesti.
|
|
16. Viikinki-pelaajat pääsivät välillä ahdistelemaan Tony Kaukomaan vartioimaa Atlantis-maalia.
|
|
17. FC Viikinkien pelaajat viiden minuutin ottelutauolla.
|
|
18. Atlantiksen pelaajat puoliaikatauolla.
|
|
19. FC Viikinkien toinen maali syntyy, kun Risto Ojanen pääsee vasemmalta Atlantis-päätyyn Kristian Kunnaksen syötöstä ja haastoi vastaan tulleen Atlantis-puolustajan (Axel Orrström?). Ojanen ajoi keskelle saadakseen suuremman laukaisukulman ja sijoitti pallon takanurkkaan.
|
|
20. Maalivahti Tony Kaukomaalla oli maalin jälkeen hiukan sanomista Atlantiksen puolustukselle.
|
|
21. Atlantiksen Miikka Kärkkäinen painaltaa Viikinkien päätyyn ja harhauttaa tyylikkäästi Osmo Kleemolan.
|
|
22. Ville Kaipainen yrittää estää Kalle Vassen karkumatkaa nappaamalla kiinni paidanhelmasta.
|
|
23. Sivurajaheiton vastaanotto FC Viikinkien päädyssä.
|
|
24. Pasi Solehmainen saa tällin nilkkaansa (pikkukuva) ja talutetaan pois kentältä.
|
|
25. Ville Kaipainen haastoi Jan Demidovitsin ja kiersi hänet oikealta päädyn kautta. Keskityksen takatolpalle katkaisi kuitenkin päällään Joonas Sarelius.
|
|
26. Atlantiksen tasoitusmaali syntyi, kun Obi Metzger meni päätyyn ja antoi sieltä syötön takaviistoon (pikkukuva vasemmalta). Pallo livahti katkaisua yrittäneen Pekka Clewerin (jos tunnistin oikein) jalan alta (pikkukuva oikealta) ja Petteri Paajanen käänsi pallon maaliin.
|
|
27. Ottelun loppuminuutit Pasi Solehmaisen istui vaihtopenkillä nilkka kylmäkääreessä.
|
|
28. Nilkkavamma ei ainakaan heti vienyt Pasi Solehmaisen hyvää tuulta.
|
|
29. Ottelun jälkeen valokuvaajan piti ottaa kuvat FC Viikinkien uusista pelaajista, mutta pienen miettimisen jälkeen valokuvaus peruttiin loukkaantuneena olevilta pelaajilta, koska heillä ei ollut peliasua päällä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Christoffer Nyberg, Panu Kuusela, Lasse Lind, Petri Jalava ja Joonas Sarelius.
|
|
30. Vasemmalta: Viikinkien hovivalokuvaaja, Mikko Rahkamaa, Lasse Lind, Christoffer Nyberg ja Panu Kuusela.
|
|
31. Mikko Rahkamaa, Joonas Sarelius ja Jussi Heikelä poseeraavat ottelun jälkeen valokuvaajalle.
|
|
32. Valokuvaajat tekevät parhaansa löytääkseen sopivia kuvakulmia ;-)
|
|
Atlantis FC:n kokoonpano: 34. Tony Kaukomaa, 2. Tomi Nyman, 3. Adel Eid, 7. Juha Jussila (78. min. 44. Xhevdet Gela), 11. Pete Rantala (78. min. 24. Petteri Paajanen), 19. Jon Burklo (50. min. 26. Daut Kuqi), 22. Axel Orrström (78. min. 21. Lauri Hakanen), 22. Petteri Paajanen (30. min. 39. Esa Vironen), 29. Ojembe Olatuga, 30. Obi Metzger, 38. Miikka Kärkkäinen (67. min. 8. Ville Kaipainen). Vaihtopelaajat: 36. Ossi Koskela.
FC Viikinkien kokoonpano: 12. Harri Kairavuo, 2. Oleg Maksimov, 10. Kalle Sorja, 11. Kalle Vasse (80. min. 23. Jan Demidovits), 13. Pasi Solehmainen (85. min. 5. Pekka Clewer), 14. Jarno Kallijärvi (70. min. 4. Osmo Kleemola), 16. Risto Ojanen (65. min. 8. Viatcheslav Malakeév), 18. Jussi Heikelä, 19. Max Lundberg, 22. Jussi Peteri (65. min. 20. Janne Mollberg), 24. Kristian Kunnas (60. min. 17. Joonas Sarelius).
Maalit: 14. min. Kalle Vasse 0-1, 38. min. Jon Burklo (Axel Orrström) 1-1, 52. min. Risto Ojanen (Kristian Kunnas) 1-2, 80. min. Petteri Paajanen (Obi Metzger) 2-2.
Atlantiksen joukkueessa edellisessä harjoitusottelussa kapteenin nauhaa kantanut ja puolustuksessa pelannut Adel Eid pelasi tällä kertaa keskikentällä. Jo kahdessa harjoituspelissä Atlantiksessa pelannut Ville Kaipainen tuntuu vahvistukselta joukkueeseen. Jon Burklo on myös selvästi sellainen. Hänen pitäisi pelata myös ensi viikonloppuna Uusi Lahti Cupissa, mutta hän piteli ottelun jälkeen nivuksissaan jääpalapussia. Atlantis tarvitsisi Lahteen hänen kaltaistaan pelaajaa, mutta jos valmiiksi hiukan vammainen pelaaja laitetaan pelaamaan kovalle betonialustalle, vamma voi pahentua entisestään.
Jaa Facebookissa
Lähetä MySpaceen
|